Rakennamme ja peruskorjaamme pihakannet
Pihakansien lisäksi teemme vaativia betonirakenteiden vedeneristyksiä käännettyihin kattorakenteisiin tai vaikkapa kattoterasseihin.
Vaativat vedeneristykset kaikkiin pihakansiin
Usein toimituksissamme kantavan betonirakenteen päälle tehdään yleensä kallistusvalut, minkä jälkeen betonipinta sinkopuhdistetaan ja imuroidaan. Tämän jälkeen asennetaan vedeneristys, rakenne salaojitetaan vedeneristyksen päältä esimerkiksi Kerabit QDrain 3D GEOTEX -salaojamatolla ja lämmöneristetään. Asennamme myös raskaammissa rakenteissa raudoitettuja tb-laattoja sekä muita piha-, pinta- ja viherrakenteita.
RIL 107-2022:n ja Kattoliiton Toimivat katot -julkaisun mukaan pihakansilla tulee käyttää käyttöluokan VE80R-katerakennetta, sillä pihakannet ovat myöhemmin vaikeasti korjattavia. Yksinkertaisimmissa rakenteissa kyseeseen voi tulla käyttöluokan VE80-katerakenne.
Pitävät pihakansiremontit
Mikäli vanhat rakenteet ovat päässeet vaurioitumaan ja kannen kantavuus on liian heikko, voi olla tarve hyvinkin laajalle pihakansiremontille. Tällöin remonttiin kuuluu vanhan holvin purku ja uuden rakentaminen. Yleensä työt tehdään sääsuojassa. Vanhat pintarakenteet ja holvi puretaan, minkä jälkeen valetaan uusi kantava rakenne.
Uusi holvi vedeneristetään, salaojitetaan ja lämmöneristetään. Holvin päälle asennetaan uudet pintarakenteet, kuten esimerkiksi betoni- tai graniittikiveys. Pienemmässä remontissa kansi puretaan esimerkiksi vanhaan vedeneristykseen asti, ja sen jälkeen tehdään kallistuskorjauksista lähtien kansi entistä ehommaksi.
Onnistumisen avaimina kokemus, osaaminen ja laatutuotteet
Yli 100-vuotisen historiamme aikana meille on kertynyt vankka ammattitaito katto- ja vedeneristysrakentamisesta ja erityisesti vaativista pihakansista ja käännetyistä kattorakenteista.
Pitkä kokemus pitävistä pihankansirakenteista
Monikymmenvuotinen kokemuksemme pihakansista takaa vedenpitävän osaamisen.
Pihakansiin erikoistuneet ammattilaiset
Pihakannet ja käännetyt kattorakenteet vaativat erityistä ammattitaitoa, joten meillä on niihin vihkiytyneet ammattilaiset.
Omat laatutuotteet
Käytämme Lohjan-tehtaallamme valmistettuja CE-merkittyjä Kerabit-tuotteita, joilla on Avainlippu-merkki.
Käännettyjen rakenteiden vaativa osaaminen yhdessä paketissa
Pihakannen lisäksi vaativia betonirakenteiden vedeneristyksiä voidaan tehdä käännettyihin kattorakenteisiin tai vaikkapa viilennystä tarjoaviin kattoterasseihin.
Taatusti toimiva vedeneristys on onnistuneen pihakansiurakan perusedellytys. Toimiva, käytettävä ja viihtyisä lopputulos syntyy kuitenkin vasta kokonaisuudesta, joka koostuu vedenpitävästä pihakannesta ja sen päällä olevista visuaalisista rakenteista. Lue Viihtyisä piha rakentuu huolellisesti vedeneristetyn pihakannen päälle -artikkelista, miten pihakansi ja sen päälle tulevat visuaaliset rakenteet kannattaa toteuttaa yhteisurakkana.
Oikein toteutettu ja huollettu pihakansi kestää
Toimiva pihakansi aikaansaadaan oikeilla ratkaisuilla ja ammattitaitoisella toteutuksella. Vuosien saatossa pihakantta pitää myös huoltaa, jotta se pysyisi toimivana koko suunnitellun käyttöikänsä.
Lataa tästä sähköisesti täytettävä Pihakansien huolto-ohjeet avuksesi >
Referenssit – Pihakannet
Jätä yhteydenottopyyntö tai pyydä tarjous pihakansiurakasta!
Haluatko kasvattaa kiinteistösi arvoa? Tarvitsetko tietoa palveluistamme? Täytä ja lähetä oheinen lomake, niin otamme sinuun pikimmiten yhteyttä.
Voit myös soittaa meille: 010 851 1000.
Katso Katon kaikki yhteystiedot