Lisää omavaraisuutta vastuullisella aurinkosähköjärjestelmällä
Maailman myllerryksessä kannattaa kiinteistön omavaraisuudesta pitää huolta. Luotettava energian saanti on olennainen osa huoltovarmuutta.
Viime aikojen tapahtumat ovat saaneet aikaan valtavan piikin aurinkosähköjärjestelmien kysynnässä sekä Euroopassa että globaalisti. Maailmantilanne on vaikuttanut myös hintoihin.
– Jos verrataan muutaman vuoden takaiseen, on hintataso nyt 30 prosenttia korkeampi. Mutta uskon, että hinnat ovat ainakin ensi vuodeksi suurin piirtein vakiintuneet, Kerabit Aurinkosähkön toimitusjohtaja Jouni Penttinen sanoo.
Penttinen kuitenkin muistuttaa, että aurinkopaneelien ja muiden järjestelmäkomponenttien saatavuus on yhä heikko. Siksi päätökset on syytä tehdä hyvissä ajoin talven aikana mikäli aurinkosähköhankkeen haluaa toteutuvan kesän 2023 aikana.
Mikä tekee aurinkosähköjärjestelmästä vastuullisen?
Saatavuuden lisäksi monia mietityttää aurinkosähköjärjestelmien alkuperä, sillä varteenotettavaa suomalaista paneelitoimittajaa ei tällä hetkellä ole.
– Suuri toiveeni on, että tulevaisuudessa voisimme tarjota kokonaan eurooppalaisia paneeleita. Mutta aika näyttää milloin tämä on mahdollista, Penttinen pohtii.
Vaikka järjestelmän näkyvin osa eli aurinkopaneelit tulevat ulkomailta, on Kerabit Aurinkosähkön kotimaisuusaste on korkea.
– Mekaniikkamme ja kaapelointimme ovat kokonaan kotimaista tuotantoa.
Lisäksi niin kutsuilla tasakatoilla Kerabit Aurinkosähkö käyttää yhdessä Kerabit Tuotteiden kanssa kehittämäänsä Suomessa valmistettua painokivetöntä mekaniikkaa.
– Kaikki asentajamme asuvat Suomessa ja maksavat veronsa Suomeen.
Lisäksi aurinkosähkön vastuullisuus kytkeytyy läheisesti paneelin tuotantoketjuun.
– Aurinkopaneelien valmistukseen tarvitaan kaivannaisia ja valtaosa niiden esiintymistä on Kiinassa. Monien paneelien komponentteja tehdään uiguurialueilla heikoissa työoloissa.
Paneelitoimittajalta on siis syytä kysyä paneelin alkuperästä.
– Jos kysymykseen ei osata vastata tai vastaus on välttelevä tai epämääräinen, kannattaa tarjoukseen ainakin vastuullisuuden näkökulmasta suhtautua varauksella. Monet asiakkaat kysyvätkin meiltä suoraan, mikä on meidän mielestämme se eettisin paneeli.
Hyvä valinta on tunnettu paneelibrändi, jolle on tärkeää toimia vastuullisesti.
– Oma suosikkimme on Sharp. Vaikka Sharpit valmistetaan Kiinassa, on tehdas kuitenkin yrityksen oma ja raaka-aineet eivät tule pakkotyöalueelta. Siksi valinta kohdistuu usein Sharpiin, vaikka se on muita vaihtoehtoja kalliimpi. Lisäksi monella asiakkaalla on entuudestaan hyvä kokemus Sharpista. Meille on kunnia-asia, että pystymme tarjoamaan eettisiä ja laadukkaita paneeleita.
Huomioi myös tietoturva
Paneelien ohella tärkeä aurinkojärjestelmän komponentti on invertteri eli laite, joka muuntaa aurinkopaneelien tuottaman tasasähkön vaihtosähköksi.
– Elektroniikassa on vaikea välttää kiinalaisia komponentteja. Mutta vaikka valmistus olisi Kiinassa, ovat monet laitteet kuitenkin suunniteltu vaikkapa Itävallassa tai Saksassa.
Olennaista on se, missä järjestelmän tuottama tieto sijaitsee.
– Esimerkiksi SMA:n invertterien data pysyy hyvin suojattuna Euroopassa eli kiinteistön tietoliikenneverkko ei kommunikoi Kiinaan. Toisaalta kiinalainen Growatt tarjoaa enemmän ominaisuuksia samalla rahalla ja takuukin on yhtä pitkä, Jouni Penttinen miettii.
Lopullinen valinta on luonnollisesti asiakkaan.
Jätä yhteydenottopyyntö
Haluatko kasvattaa kiinteistösi arvoa? Tarvitsetko tietoa tuotteistamme tai palveluistamme? Täytä ja lähetä oheinen lomake, niin otamme sinuun pikimmiten yhteyttä.