Tekijät esiin |
Pinta

Maxim Syväys, Kerabit Pinta

“Teollisuuden pintakäsittelytyöt vaativat tarkkuutta ja joskus hyviä hermoja”

Tapaamme pintakäsittelijä Maxim Syväyksen Kerabit Pinnasta: “Teollisuuden pintakäsittelytyöt vaativat tarkkuutta ja joskus hyviä hermoja”

Maxim on työskennellyt teollisuuden pintakäsittelyjen parissa kohta 20 vuotta. Ensimmäinen kosketus alaan on vuodelta 2005, kun Maxim tuli kieliharjoittelun tiimoilta töihin Kerabit Pinnalle, silloiseen E. Voutilainen Oy:hyn.

– Vuonna 2006 aloitin kausitöissä E. Voutilainen Oy:ssä. Solmimme oppisopimuksen ja suoritin pintakäsittelyalan perustutkinnon eli maalarin koulutuksen, Maxim muistelee. Nykyään teen pääosin lattiapinnoituksia ja muita huoltokorjauksia / ylläpitotöitä teollisuuslaitoksissa.

Teollisuudessa asiakassuhteet ovat pääsääntöisesti pitkiä. Pitää hyvin perehtyä asiakaslaitoksen olosuhteisiin, työturvallisuusasioihin sekä laitoksessa käytettäviin kemikaaleihin.

– Ensimmäiset viisi vuotta tein matkatöitä, mutta nyt kun on perhettä, niin työskentelen mielelläni pääosin Etelä-Karjalan alueella, Maxim kertoo. Keskimäärin menee viikko aina yhdessä kohteessa. Jonkin verran on matkatöitä edelleen, esimerkiksi Kouvolassa on asiakkaamme paperitehdas ja viime aikoina olen työskennellyt myös muutamalla jätevesi- ja energialaitoksella pääkaupunkiseudulla.

Onnistunut lopputulos edellyttää teoriaosaamisen lisäksi kokemuksen tuomaa tietämystä ja näkemystä. Vuosien kokemus tuo tietämystä siitä, miten eri kemikaalit reagoivat keskenään.

– Tässä työssä ollaan paljon tekemisissä kemikaalien kanssa, Maxim kertoo. Työturvallisuusasioiden huomioiminen eli asianmukaisten suojainten käyttö on tärkeää, sillä monet kemikaaleista ovat terveydelle haitallisia. Meillä on erittäin hyvin dokumentoituna tekemämme projektit ja siitä olen ylpeä. Kun pitää pinnoittaa vanhan päälle, niin aina löytyy tieto, että mitä on edellisellä kerralla laitettu ja näkemys siitä, mikä soveltuu vanhan pinnoitteen päälle laitettavaksi.

– Kylmähermoisuuttakin tämä työ joskus vaatii, Maxim hymyilee. Kun pinnoitetaan säiliöitä, niin siinä ei saa panikoida, vaikka säiliössä onkin pimeää ja hiekkapuhalluksen aikana pölyää.

Maxim kertoo työn palkitsevan, kun projekti on saatu päätökseen ja asiakas sekä työnjohto ovat tyytyväisiä.