Tietopankki
/
Artikkelit ja oppaat
/
Artikkelit

Suomalaista pinnoiteosaamista seilaa maailman seitsemällä merellä

Artikkelit · Pinta · Laivojen kansien pinnoitteet

Icon of the Seas – yli 360 metriä pitkä ja lähes 50 metriä leveä laiva on ollut Kerabit Pinnan historian suurin ja maailmanlaajuisestikin merkittävä pinnoiteurakka.

Suurissa laivoissa myös pinnoitettavat pinta-alat ovat suuria. Eniten käytetään polyuretaanipinnoitteita, mutta myös jonkin verran epoksia.

– Hiljattain valmistunut Icon of the Seas on hulppea laiva – asensimme siihen 32 000 m2 lattiapinnoitteita 112 eri värissä, laivankansipinnoitteiden liiketoimintajohtaja Tomi Hulmi sanoo.

Icon of the Seas -risteilymatkustaja voi ihailla Kerabit Pinnan kätten jälkeä esimerkiksi aurinkokansilla, uima-altailla, parvekkeilla ja koripallokentillä.

– Lisäksi oli juoksurataa, liukumäkien lähtötasoja ja alastulotasoja sekä matkalaukkualueita.

Sarjan toinen alus, Star of the Seas on jo rakenteilla ja se valmistuu loppukesästä 2025. Kolmannella ei ole vielä nimeä, mutta ensi kesänä senkin lohkoihin tehdään jo parvekepinnoituksia. Myös TUI Cruisesille on rakennettu Turussa 6 Mein Schiff -laivaa ja nyt menossa jo Mein Schiff 7.

– Olemme olleet pinnoittamassa niitä kaikkia, Hulmi kertoo.

Laivapinnoitteilla ja teollisuuspinnoitteilla on eroa

Teollisuuslattia asennetaan yleensä betonin päälle, mutta laivassa on teräskansi. Risteilylaivat purjehtivat yleensä Välimeren tai Karibian polttavan auringon alla ja lämpötilaerot voivat olla suuria.

– Hitsattu teräskansi on aina hieman epätasainen. Siksi pinnoitteella sekä tasoitetaan että tehdään massalla kaatoja veden ohjaamiseksi kaivoihin. Teräskansi elää lämpötilojen vaihtelun mukaan ja pinnoitteessa pitää olla elastisuutta, Hulmi muistuttaa.

Teollisuuslattiat ovat useimmiten noin 2 mm paksuja, mutta laivassa käytetään yli 10 mm pinnoitepaksuuksia.

– Paksu pinnoite tuo kulutuskestävyyttä, sillä kuluneet alueet voi ehostaa hiomalla uusi, puhdas pinta esille. Pinnoitteen elinkaari on noin 10 vuotta.

Lattian asentaminen on monivaiheinen prosessi

Yksi risteilyaluksilla suosittu pinnoituskuvio on imitaatio perinteisestä tiikkilankusta.

– Kaikki alkaa teräskannen sinkopuhalluksesta. Sitä seuraavat primeri, tasauskerrokset, pohjamassat ja uuden primerin jälkeen vielä pintakerros.

Kun pinta on kuivunut, ajetaan siihen sahalla urat asiakkaan haluamaan leveyteen. Urat täytetään mustalla massalla ja hiotaan karkealla paperilla lankkujen suuntaisesti.

– Hionta ja saumat tekevät pinnoitteesta tiikkikannen näköisen ja oloisen, Tomi Hulmi toteaa.

Olosuhteiden hallinta tekee työstä vaativaa

Polyuretaanipinnoitteiden pahin vihollinen on kosteus. Sen hallinta vaatii lämmitystä – isoja telttoja sekä pienempiä telttoja niiden alle.
– Pinnoitteet pitäisi aina pystyä asentamaan paitahihasillaan. Jotta työ onnistuisi, seuraamme olosuhteita jatkuvasti, vaikka tilaaja onkin vastuussa olosuhteista. On meidän kaikkien etu, että asennukset menevät kerralla maaliin.

Jos esimerkiksi teltta vuotaa, pitää pintakerros hioa pois ja asentaa uusi tilalle.

Laivojen kansien pinnoittaminen vaatii osaamista ja asennetta

Laivoissa on sama peruslainalaisuus kuin muussakin pinnoittamisessa – massa valuu kaltevuuden suuntaan.

– Työ opettaa ja se on pakko ihan itse opetella. Materiaalin hallinta on kaiken A ja O.

Oman lisämausteensa työhön tuo se, että laiva lähtee telakalta toiselle puolelle maailmaa. Kesken jääneitä viimeistelytöitä ei voi käydä tekemässä muiden töiden lomassa.

– Hankkeen pitää todellakin valmistua ajallaan. Tavallisesti ensimmäiset asiakkaat tulevat jo muutaman päivän päästä laivan lähdettyä telakalta. Viimeiset pari kolme kuukautta ovat yleensä aika hektisiä. Työpäivät venyvät usein, Kerabit Pinnan Tomi Hulmi muistuttaa.

Jätä yhteydenottopyyntö

Haluatko kasvattaa kiinteistösi arvoa? Tarvitsetko tietoa tuotteistamme tai palveluistamme? Täytä ja lähetä oheinen lomake, niin otamme sinuun pikimmiten yhteyttä.

Näytä kaikki yhteystiedot
Yhteydenottopyyntö

Yhteyshenkilön tiedot

Kohteen tiedot

Aurinkosähkö
Julkisivut
Katot ja vedeneristykset
Kattohuolto
Lattiapinnoitukset ja teollisuuden pintakäsittelyt

Kyseessä on (valitse toinen tai molemmat)

New Construction Site
Renovation Site

Maximum file size: 20MB

Sallitut tiedostomuodot: .jpg, .jpeg, .jpe, .png, .gif, .dwg, .doc, .docx, .pdf, .tiff, .tif, .xla, .xls, .xlt, .xlw, .xlxs
Hyväksyn tietojeni tietosuojaselosteen mukaisen käytön