Lisäeristyksellä kevytsorakattoon saadaan ohuempi rakenne
Kevytsorakatto on erinomainen ratkaisu kerrostalojen loiville katoille, joissa on sisäpuolinen vedenpoisto. Tietyissä tilanteissa kevytsorakatto halutaan kuitenkin toteuttaa ohuempana, mikä onnistuukin käyttämällä lisäeristystä – kevytsorakaton hyvistä ominaisuuksista juurikaan tinkimättä.
Kevytsorakaton alla on pääsääntöisesti ontelolaatta, jonka päälle asennetaan höyrynsulku. Höyrynsulun päälle levitetään kevytsorakerros, jonka paksuus on noin 1 100 mm eli reilu metri. Soran päälle tulee suodatinkangas, jonka päälle valetaan vedeneristyksen alustaksi noin 40 mm paksu betonivalu. Valun päälle asennetaan ensin pohjakermi pistesaumaliimaten ja mekaanisesti kiinnittäen. Päällimmäiseksi hitsataan pintakermi.
Kevytsorakatto on toimiva ratkaisu loiville katoille
Kevytsorakatto on toimivaksi todettu rakenne, jonka edut ovat lukuisat. Kevytsoran hinta-laatusuhde on hyvä, ja sen lämmöneristävyys on erinomainen. Kevytsora on nimensä mukaisesti kevyttä, joten katolle ei kerry turhaa painoa. Lisäksi kattorakenteisiin tulevan tekniikan saa kätevästi asennettua piiloon paksun kevytsorakerroksen sisään.
Yläpohjan tuulettuvuudella on suuri merkitys Suomen vaihtelevissa lämpö- ja kosteusolosuhteissa. Kevytsorakatto tuulettuu hyvin ja kuivuu nopeasti, sillä yläpohjaan kertyvä rakennekosteus ja käytön aikana mahdollisesti syntyvä kosteus poistuvat tehokkaasti.
Kevytsorakaton etuihin lukeutuu sen asennusnopeus, joka on huomattavan paljon ripeämpi kuin puurakenteisen katon. Yhden pitkähkön työpäivän aikana saa levitettyä 350–400 neliötä ja valettua soran päälle laatan, kun taas puurakenteen toteuttamiseen menee viikkoja.
Kevytsorakatto voidaan toteuttaa myös ohuemmalla rakenteella
Jos kevytsorakattoon halutaan ohuempi rakenne, se voidaan toteuttaa asentamalla kevytsorakerroksen alle lisäeriste, jolloin sorakerroksen paksuudesta saadaan nipistettyä noin 300 mm. Tällaista lisäeristettyä kevytsorakattoa kutsutaan hybridi- tai yhdistelmäkatoksi.
Hybridikattoon päädytään useimmiten arkkitehtonisista syistä. Uudisrakennuksessa saatetaan haluta pitää julkisivu matalampana esteettisistä seikoista johtuen, kun taas saneerauskohteissa voidaan kaupunkikuvallisista syistä tavoitella samaa räystäskorkeutta kuin aiemmin. Kummassakin tapauksessa lämmöneristysvaatimukset täytetään käyttämällä lisäeristettä, kun sorakerros ohenee.
Yleisimmin hybridikaton lisäeristyksenä käytetään EPS-eristettä, joka keveytensä ja puristuskestävyytensä ansiosta sopiikin tarkoitukseen erittäin hyvin. Lisäeristeenä voidaan käyttää myös mineraalivillaa, mutta se ei välttämättä ole suositeltavaa. Mineraalivilla kyllä päästää lämmön läpi ja siten myös kuivuu paremmin, mutta vastaavasti se imee kosteutta paljon herkemmin. Lisäksi mineraalivilla on pehmeää, mikä vaikeuttaa katolla työskentelyä ja kulkemista rakennusvaiheessa. Lämmöneristävyyden suhteen SPU ja mineraalivilla ovat suunnilleen samanvertaiset.
Kustannusnäkökulmasta perinteinen kevytsorakatto ja hybridikatto painivat samassa sarjassa. Lisäeristetty katto on hivenen kalliimpi neliöhinnaltaan, mutta ero ei ole suuri.
Hybridikatossa pitää ottaa huomioon muutama seikka
Hybridikatolla saavutetaan pääosin samat hyödyt kuin perinteisellä kevytsorakatolla, mutta hybridikaton toteutukseen liittyy muutama huomioon otettava asia.
- Hybridikaton katon asentaminen kestää kauemmin. Lisäeristeen asentaminen erilaisine siihen liittyvine työstöineen on ylimääräinen työvaihe, joka vie esimerkiksi 400-neliöisellä katolla arviolta 2–3 työpäivää.
- Perinteisen kevytsorakaton yläpohjatila kuivuu nopeammin kuin hybridikaton. Lisäeristeen päällä suositellaankin käytettäväksi hivenen isompirakeisempaa soraa tuuletuksen parantamiseksi.
- Ilmastointiputket ja muu tekniikka sekä tarvittavat kallistukset vaikuttavat siihen, miten ohuena tai paksuna kevytsorakerroksen voi toteuttaa.
- Perinteisessä kevytsorakatossa ilmastointikanavan ympärillä käytetään 50 mm lämmöneristettä, kun taas hybridikatossa tarvittavan eristeen määrä on 100 mm.
| Kevysorarakenne sopii erinomaisesti loivakattoisiin kerrostaloihin. Lisäeristyksen avulla se voidaan toteuttaa perinteistä ratkaisua ohuempana.
Jätä yhteydenottopyyntö
Haluatko kasvattaa kiinteistösi arvoa? Tarvitsetko tietoa tuotteistamme tai palveluistamme? Täytä ja lähetä oheinen lomake, niin otamme sinuun pikimmiten yhteyttä.