Referenssit |
Julkisivut

GLO Hotel Kluuvi, Helsinki

GLO Hotel Kluuvin urakka oli haastava. Ensinnäkin hotelli oli toiminnassa koko projektin ajan, mikä aiheutti rajoitteita tekemiseen.

GLO Hotel Kluuvin julkisivu-urakka alitti aikataulunsa onnistuneen yhteistyön ansiosta

GLO Hotel Kluuvi sijaitsee paraatipaikalla Helsingin keskustassa, Aleksanterinkadun ja Kluuvikadun kulmassa. Hotelli on saneerauksen jälkeen entistä ehompi, kun Kerabit Julkisivut uusi metallisen julkisivun eristyksineen. Urakan tilaaja oli Ilmarinen, jonka rakennuttajakonsulttina toimi GSP Group. Sisätilojen korjauksen urakoi Parru-yhtiöt, joka myös toimi hankkeen pääurakoitsijana.

– Kerabit Julkisivut purki vanhan julkisivun ja teki sen kokonaan uusiksi. Kyseessä oli suojeltu kohde, joten uusi julkisivu piti tehdä vanhan mallin mukaan, GSP Groupin projektipäällikkö Georg Sjögren muistelee.

Kokemus ja ammattitaito ratkaisivat

Metalliset julkisivut ovat Kerabit Julkisivujen erikoisosaamista, joten GLO Hotel Kluuvi oli erityisen mieluisa urakka.

– Metalli on tavallaan lempilapsemme, sillä sitä me olemme työstäneet yrityksemme alkuajoista lähtien. Olen todella tyytyväinen lopputulokseen, jossa näkyy laadukkaiden materiaalien eli messingin ja kuparin hallittu käyttö. Se oli mieluisa projekti myös siksi, että prosessia oli tietyllä tapaa helppo hallita, sillä julkisivun metallituotteet tehtiin lähtökohtaisesti omana tuotantonamme, Kerabit Julkisivujen toimitusjohtaja Kimmo Ripatti kertoo.

GLO Hotel Kluuvin uusi julkisivu toteutettiin vanhan mallin mukaiseksi messingistä ja kuparista.

– Kerabit Julkisivut valikoitui julkisivun toteuttajaksi ennen kaikkea siksi, että heillä on osaaminen ja ammattitaito juuri tällaiseen kohteeseen. Kohdehan oli haastava, sillä se tehtiin vanhan mallin mukaiseksi, eikä se olisi keneltä tahansa onnistunut. Tilaajakin vaati, että urakoitsija on hyvämaineinen ja tunnettu juuri tällaisesta osaamisesta, jotta voidaan olla varmoja, että remontti tulee tehdyksi hyvin, Georg Sjögren valottaa.

Haasteet ratkaistiin yhteistyöllä

GLO Hotel Kluuvin urakka oli haastava. Ensinnäkin hotelli oli toiminnassa koko projektin ajan, mikä aiheutti rajoitteita tekemiseen. Esimerkiksi äänekkäitä töitä sai tehdä vain tiettyihin aikoihin, joten työt piti suunnitella huolellisesti. Myös sijainti Aleksanterinkadun ja Kluuvikadun kulmassa aiheutti omat vaikeuskertoimensa tavarantoimituksille, telinetöille, ja nostoille.

– Haasteita on rakentamisessa aina, ja ne on tehty ratkaistaviksi. Tässä projektissa ne selätettiin ennen kaikkea hyvällä yhteistyöllä. Meillä oli joka viikko suunnittelijoiden ja urakoitsijoiden ja projektiorganisaation yhteinen tapaaminen työmaalla. Siinä katsottiin haasteet, mallit ja eteneminen, jotta saimme asiat menemään sujuvasti eteenpäin. Urakoinnissahan on yleensä tapana katsoa taaksepäin, mutta tässä projektissa kaikki katsoivat eteenpäin, mikä takasi onnistuneen lopputuloksen, Georg Sjögren kiittelee.

– Tässä projektissa oli tosiaan poikkeuksellisen vähän kitkakohtia, sillä sitä veti niin hyvä organisaatio ja asioita tehtiin avoimessa yhteistyössä, Kimmo Ripatti säestää.

Onnistunut projekti valmistui etuajassa

GLO Hotel Kluuvin urakka sujui mallikkaasti – ja mikä parasta, alkuperäistä aikataulua pystyttiin rakentamisen aikana nopeuttamaan eli koko projekti valmistui ajateltua nopeammin.

– Jouduimme hieman tiivistämään aikataulua, mutta Kerabit Julkisivut ymmärsi siinäkin hyvin yhteisen intressin ja osoitti kykynsä joustaa tilanteiden muuttuessa, Georg Sjögren toteaa.

Joustavuuden ohella Georg Sjögren muistelee erityisen myönteisinä kokemuksina Kerabit Julkisivujen yhteistyökykyä ja ratkaisukeskeisyyttä.

– Kerabit Julkisivuille antaisin ruusuja ennen kaikkea yhteistyökyvystä ja -halusta. Kun tilaaja esimerkiksi esitti toiveita, he eivät lähteneet kyseenalaistamaan niitä vaan toteuttivat ne vänkäämättä.

– Yhteistyö pääurakoitsijan, Kerabit Julkisivujen ja tilaajan välillä toimi upeasti.  He toimivat todella asiallisesti ja asiakasta kuunnellen. Aina kuin jotain sovittiin, siitä pidettiin myös kiinni, Georg Sjögren lisää.

Georg Sjögren luonnehtii Kerabit Julkisivuja yritykseksi, jolla on tahtotila tehdä hyvää työtä, joten hän on valmis suosittelemaan sitä kaikkiin kohteisiin, joissa tarvitaan osaamista vaativista julkisivuista.

– Ilman muuta suosittelen ja teen itsekin mielelläni yhteistyötä Kerabit Julkisivujen kanssa – etenkin jos saan urakkaan samat työnjohtajat, jotka tulivat tutuksi GLO Hotellin työmaalta, Georg Sjögren hymyilee.

Kuvagalleria

Projektiin liittyvät palvelut ja ratkaisut

Julkisivut

Urakoimme ja saneeraamme julkisivut sekä toteutamme räystäät nopeasti ja kustannustehokkaasti kotimaisillla RipRap-räystäselementeillä.

Tutustu palveluun

Julkisivuverhoukset

Teemme kokonaisvaltaiset julkisivu-urakat ja kaikki niihin liittyvät pohjarakenteet yksityiskohtiaan myöten viimeisteltyinä.

Tutustu palveluun