Katajanokan Laituri on kestävän rakentamisen taidonnäyte
Kerabit Katto on urakoinut elokuussa 2024 valmistuneeseen puurakenteiseen Katajanokan Laituriin muun muassa katon lämmön- ja vedeneristykset. Hankkeen päätoteuttajana ja projektinjohdosta vastaavana tahona toimi Haahtela ja tilaaja oli Varma.
Tavoitteena hiilineutraalius
Katajanokan Laiturin osalta oli alusta lähtien selvää, että rakennus rakennetaan puusta ja tavoitteena on hiilineutraalius. Toisin sanoen rakennuksen elinkaaren aikaisten päästöjen osalta tavoitellaan nollaa. Kiinteistössä toimii mm. StoraEnson pääkonttori, joten on luonnollista, että rakennusmateriaalina käytettiin StoraEnson hiiltä sitovia massiivipuuelementtejä. StoraEnson lisäksi suuren osan rakennuksen tiloista täyttää S-ryhmän hotelli Solo Sokos Pier 4.
Puurakentaminen tuo omat rajoitteensa vedeneristykseen
– Rakennesuunnittelijan mukaan katon vedeneristys polyurearuiskutuksella oli ainoa mahdollinen ratkaisu, kertoo työpäällikkö Jari Salonen Haahtelalta. Puu elää sen verran, että vedeneristykseltä vaaditaan erityistä elastisuutta.
– Polyurea oli meille uusi tuttavuus, jatkaa vastaava työnjohtaja Veijo Koskinen Haahtelalta. Polyurean alustan tasaisuuteen on kiinnitettävä enemmän huomiota ja myös ruiskutusolosuhteiden kanssa on tarkempaa. Osa ruiskutuksista jouduttiin tekemään Kerabitista riippumattomista syistä ajateltua myöhempään. Siksi jouduimme tiivistämään sääsuojaa ja lisäämään lämmitystä, jotta ruiskutukset saatiin tehtyä asianmukaisissa olosuhteissa.
Polyureaeristyksen lisäksi Kerabit Katto urakoi kohteeseen katolle vanerin päälle täydentävät kaatovalut sekä lämmöneristykset, betonilaatan ja räystäsrakenteita (täydentävää puu/metallitöitä). Myös muutama terassi myös eristettiin katon tapaan ja lisätöinä hoidettiin sokkeleiden vedeneristykset.
– Polyurea-hybridi asettaa eristysolosuhteille tiukempia rajoitteita lämpötilojen suhteen, mutta monimuotoisten yksityiskohtien eristäminen on sitten taas helpompaa, mainitsee työmaapäällikkö Lari Virtaniemi Kerabit Katolta. Ensin levitetään pohjuste ja seuraavana päivänä ruiskutetaan polyurea-hybridieristys. Polyurea-hybridillä saadaan yhtenäinen saumaton pinta, jonka venymä on huikea, jopa 485 %.
Sujuvaa ja aktiivista yhteistyötä
Polyureaeristysten pohjatöiden sekä lisätyönä tehtyjen sokkeleiden vedeneristysten osalta Kerabit Katon työmaapäällikkönä toimi Egon Ehala. Hän saa vuolaita kehuja Veijo Koskiselta:
– Egon on aktiivinen työnjohtaja, joka kävi kohteessa joka aamu 😊 Työt sujuivat hyvin ja sovitun aikataulun mukaisesti, lisä- ja muutostyöt saatiin sovittua ongelmitta.
Haahtelan ja Kerabit Katon yhteistyö on kestänyt vuosikymmeniä.
– Aloitimme yhteistyön jo Lemminkäisen aikana, kertoo Jari Salonen. Olemme olleet erittäin tyytyväisiä, samoin tilaajat. Sen pohjalta oli helppo lähteä tähänkin projektiin. Toki pohjalla oli kilpailutus ja Kerabit Katon tarjous soveltui meille parhaiten.
Yhteistyöhön liittyen Lari Virtaniemi kiittelee Haahtelan Pris-projektipankki, jonne urakoitsijoiden on helppo tallentaa esimerkiksi laadunvalvontaan liittyvät dokumentit, kuten vetokoe- ja olosuhderaportit. Veijo Koskinen puolestaan mainitsee RT-tuotetietokannan, mistä löytyy myös Kerabit Katon rakennukseen toimittamat tuotteet. Ei tarvita erillistä projektikansiota tuotteiden osalta, kun kaikki tuotteet tietoineen saa koottua RT-tuotetietokantaan ja listattua sieltä tarpeen mukaan.
Lisäksi Kerabit Tuotteet on toimittanut kohteeseen 640 m2 Sempergreen-maksaruohomattoa sekä Platon DE 25 -vedenvarastointi- ja salaojituslevyä.
Lisätietoa kohteesta: https://www.haahtela.fi/hanke/katajanokan-laituri